OULUN VASTAANOTTOKESKUS
Kirjain tarkoittaa merkkiä, jonka kirjoitamme. Äänne on se, jonka sanomme. Suomessa yksi merkki on yleensä sama kuin yksi äänne. Vain nk ja ng on erilainen, ne me sanomme [ŋk] ja [ŋŋ]. Sama äänne on esim. englannin muodon going lopussa.
Kirjaimet muodostavat kaksi ryhmää: vokaalit ja konsonantit. Vokaali on sellainen kirjain tai änne, jota sanottaessa ei tule taukoa. Konsonantti on sellainen kirjain tai äänne, jossa on tauko. Jos sanot 'aaaaaaaaaa', voit jatkaa vaikka monta minuuttia. Mutta jos sanot 'kuppi', sanan keskellä on pieni tauko.
Opettajasi käyttää usein kirjainta C, joka tarkoittaa konsonanttia ja kirjainta V tarkoittamassa vokaalia.
On hyvä tietää, mikä kirjain on vokaali ja mikä konsonantti. Usein pääte on erilainen, kun sanan lopussa on vokaali tai konsonantti.
Suomen kielen aakkoset ovat A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N, O, P, Q, R, S, T, U, V, X, Y, Z, å, ä ja ö. Kaikkia kirjaimia ei ole suomalaisissa sanoissa, esim. q tai å voi olla vain nimessä. Muista, että a ja ä ovat eri kirjain, samoin o ja ö. Mitä tarkoittaa 'ala' / 'älä'? Nämä ovat eri sanat.
Vokaaleja ovat a, e, i, o, u, y, ä ja ö.
Konsonantteja ovat b, c, d, f, g, h, j, k, l, m, n, p, q, r, s, t, v, x ja z.
Vokaaleja voi olla yksi tai kaksi. Sanomme, että vokaali on lyhyt tai pitkä. Kolmea samaa vokaalia ei voi olla yhdessä äänteessä (joskus voi kyllä olla kolme vokaalia peräkkäin, mutta niiden välissä on tauko: 'vaa'alla'). Pitkä konsonantti voi olla vain kk, ll, mm, nn, pp, rr, ss ja tt.
Suomessa voi olla myös diftongi. Se on kaksi erilaista vokaalia yhdessä eli diftongissa ei ole taukoa. Esim. sanassa 'taivas' tavut ovat tai - vas, ei ta - i - vas.
diftongit ovat
ai, ei, oi, ui, yi, äi, öi, au, eu, iu, ou, äy, öy, ey, iy, uo, yö ja ie
Suomen kielen sanoissa on paljon vokaaleja ja diftongeja.
Tavu on (yksi) kaksi, kolme tai neljä kirjainta yhdessä. Esim. sanassa Suo - mi on kaksi tavua, suo - ma - lai - nen neljä tavua.
Konsonantti ei voi olla yksin tavu. Tavuraja on aina vokaalia edeltävän konsonantin edessä (ta - lo, ta - los - ta, ta - loon, kau - pun - ki, kau - pun - kiin, kau - pun - gis - sa - kin, Pent - ti, Pen - tin, Pen - til - le) ja kahden eri vokaalin välissä, kun ne eivät ole diftongi. Helpommin sanoen: etsi sanasta CV ja tavuraja on aina C:n edessä.
| ta - lo | kau - pun - ki | Pent - ti |
|---|---|---|
| ta - los - ta | kau - pun - kiin | Pen - tin |
| ta - loon | kau - pun - gis - sa - kin | Pen - til - le |
Lause on puheen tai kirjoitetun kielen yksikkö Kirjoitettu lause alkaa isolla kirjaimella ja lauseen lopussa on piste, huutomerkki tai kysymysmerkki. Suomen kielen lauseen sanajärjestys on melko vapaa. Vertaa seuraavia lauseita:
Usein perusjärjestys on subjekti - verbi - objekti.
Kysymyslauseen voi tehdä kysymyssanalla:
Kysymyslauseen voi tehdä myös -ko/-kä -päätteellä, sen voi liittää eri sanaluokkien sanoihin:
Subjekti tarkoittaa lauseen ilmaisemaa tekijää.
Predikaatti on persoonamuodossa oleva verbi lauseessa.
Objekti kertoo, mikä lauseessa on tekemisen kohde. Esim. lauseessa 'Hän syö omenan' omena on objekti ja 'Tyttä syö banaania' banaani on objekti. Objektin muoto kertoo, onko tekeminen valmis vai kesken. Usein tietty objekti on pakko laittaa tiettyyn muotoon, esim. rakastaa-sanan objekti on aina partitiivissa.
Kun puhumme, tarvitsemme ilmaa. Hengitämme ilmaa sisään keuhkoihin, sitten puristamme sen keuhkoista ulos. Kieli, huulet ja äänihuulet kurkussa tekevät eri äänteet. Jos äänteessä ei ole taukoa, se on vokaali. Jos jossain paikassa ääntöväylää on tauko, äänne on konsonantti.
Kaikki vokaalit eivät voi olla yhdessä. Kun sanan loppuun tulee uusi pääte, sanan alku on tärkeä.
| aou |  |
aou |
| aou | |
äöy |
Tämä tarkoittaa, että jos sanan alussa on a, sanan loppuun voi tulla a, o tai u, ei ä, ö tai y. Jos sanan alussa ei ole a, o tai u, sanan loppuun voi tulla ä, ö tai y. Siksi sanomme tuolilla - pöydällä tai mennyt - nukkunut.
Jos sana on lainasana tai yhdyssana, vokaaliharmoniaa ei aina ole. Esim. olympialaiset tai yläosa.
Suomen kielessä sanassa voi olla monta erilaista loppua (eli päätettä). Ne kertovat eri asioita. Jos nominin lopussa on -t, se tarkoittaa 'ei yksi, kaikki', jos verbin lopussa on -n, se tarkoittaa 'minä on se, joka tekee jotain', -ssa tai -ssä tarkoittaa, että jotakin on 'sisällä tai kiinni jossakin'.
Sanan vartalo on sanan alku. Se tarkoittaa aina samaa asiaa. Sanalla voi olla yksi tai monta vartaloa. Esim. sana- on yksi vartalo, mutta mies- : miehe- ovat saman sanan kaksi eri vartaloa. Vartaloon voi laittaa yhden tai monta päätettä, jotka tarkoittavat erilaisia asioita: miehe - lle - ni - kin - kö - hän.
Jos sana on lainasana tai yhdyssana, vokaaliharmoniaa ei aina ole. Esim. olympialaiset tai yläosa.
Sana voi olla pääsana ja sanalla voi olla määrite. Pääsana voi olla yksin, määrite kertoo, millainen jokin on. Esim. jos sanomme 'iso talo' , talo on pääsana ja iso kertoo, millainen talo on. Pääsana ja määrite ovat normaalisti samassa luvussa. Emme voi sanoa *'iso talossa', vaan 'isossa talossa'. Eli jos pääsana tarkoittaa yhtä, myös sen määrite tarkoittaa yhtä. Jos pääsana tarkoittaa 'jonkin sisällä', myös määrite tarkoittaa 'jonkin sisällä'.
Suomessa sanan erilainen loppu kertoo eri asioita. Myös sanan sisällä voi äänne tai äänteet muuttua. Silloin syy on energian määrä. Mitä se tarkoittaa?
Esim. sanassa 'kauppa' on vahva muoto pp. Jos sanomme, missä olemme, panemme sanan loppuun -ssa. Koska energian määrä on 100 % (prosenttia), sanan keskeltä täytyy "ottaa pois" energiaa, kun sanan loppu tarvitsee lisää energiaa. Kun vaihdamme pp p, energiaa tulee vapaaksi.
Astevaihtelulista on aika lyhyt ja helppo muistaa. Siinä on aina kaksi vaihtoehtoa, toinen on heikko ja toinen vahva.
| vahva | heikko | |
| KK | : | K |
| PP | : | P |
| TT | : | T |
| K | : | - |
| P | : | V |
| T | : | D |
| NK | : | NG |
| MP | : | MM |
| NT | : | NN |
| LT | : | LL |
| RT | : | RR |
| LKI | : | LJE |
| RKI | : | RJE |
| aina sama | ||
| ST | : | ST |
| SK | : | SK |
| TK | : | TK |
Jos haluat, voit kättääapuna sanan tavuja. Perussääntö on, että avotavun (tavun lopussa on vokaali) lopussa on vahva aste, umpitavun (tavun lopussa on konsonantti) lopussa on heikko aste. Moni opiskelija muistaa helpommin, miten eri sanatyypeissä on joko heikko tai vahva aste ennen päätettä.
Kaikki sanat eivät ole samanlaisia. Joku sana kertoo, mikä tai kuka jokin on, joku sana kertoo, millainen jokin on. Sanat voi jakaa ryhmiin ja me käytämme niitä eri tavalla. Eri sanaryhmällä on erilainen kysymyssana.
Kieliopissa puhumme yksiköstä ja monikosta. Yksikkö tarkoittaa, että jotakin on yksi, monikko tarkoittaa, että on enemmän kuin yksi.
Sanakirjassa on sanan yksikkö ja perusmuoto. Esim. 'kirja' tarkoittaa yhtä, koko kirjaa. Jos sanalla on vain yksi vartalo, sanan loppuun voi panna -t, ja se tarkoittaa 'ei yksi, kaikki'. Joskus monikkovartalo on erilainen, esim. 'tyttö' : 'tytöt'. Monikkovartalo on hyvä muistaa, koska siihen voi liittää monta suomen kielen päätettä, esim. 'tytö-lle' : 'tytö-stä' : 'ty-tö-i-ltä'.
Suomen kielessä käytetään sanan lopussa erilaisia päätteitä (katso Vartalo ja päätteet), jotka kertovat eri asioita. Samalla sanalla on siis monta sijamuotoa, esim. talo : talot : talossa : talosta jne. on. Sanat voi jakaa ryhmiin ja me käytämme niitä eri tavalla. Eri sanaryhmällä on erilainen kysymyssana.
Genetiivin tunnus on -n. Kysymys on 'kenen'. Se kertoo, kenen jokin on eli kuka sen omistaa. Omistaja voi olla nimi (Ali : Alin), substantiivi (isä : isän) tai pronomini:
Suomen kirjakielessä käytämme myös omistusliitettä, jos lauseessa on persoonapronomini. 'Minun ystäväni asuu Helsingissä' -lause tarkoittaa samaa kuin 'Minun ystävä asuu Helsingissä' ja 'Ystäväni asuu Helsingissä'. Koska sama asia on lauseessa kaksi kertaa, omistusliitettä ei paljon käytetä. Varsinkin puhekielessä se jää pois.
Monikon genetiivin kysymys on 'minkä', 'keiden' tai 'millaisten'. Tämä muoto kertoo, keiden jokin on eli omistajia ei ole yksi vaan monta.
Poikien huone oli sekaisin.
Miesten vuoro on keskiviikkona.
Kiukkuisten lasten kanssa on vaikea neuvotella.
Partitiivi on muoto, jota suomen kielessä käytetään paljon. Kysymys on 'mitä', 'ketä', 'millaista'. Partitiivilla on erilaisia päätteitä:
jos sanan lopussa on vokaali (paitsi -e), partitiivin tunnus on -a tai -ä
| kahvi | : | kahvia |
| leipä | : | leipää |
jos sanan lopussa on kaksi vokaalia tai konsonantti, tunnus on -ta tai -tä
| suklaa | : | suklaata |
| tee | : | teetä |
| avain | : | avainta |
jos sanan lopussa on -e, tunnus on -tta tai -ttä
| huone | : | huonetta |
| vedenkeitin | : | vedenkeitintä |
Partitiivimuoto kertoo, että sana tarkoittaa osaa jostakin kokonaisuudesta. Se on usein numeron yhteydessä ja kielteisessä (negatiivisessa) lauseessa. On myös paljon verbejä, joiden objekti täytyy olla partitiivissa.
Monikon partitiivin kysymys on 'mitä'. Tämä monikon partitiivi kertoo, että jotakin on monta kappaletta, mutta ei kaikki. 'Minä kerään marjoja' tarkoittaa, että kerään vähän tai paljon, mutta en kaikkia. Vertaa lausetta 'Minä kerään marjat', joka tarkoittaa, että kerään kaikki.
Suomen kielessä on kuusi paikallissijaa, kolme sisä- ja kolme ulkopaikallissijaa. Ne kertovat, missä jokin on, mistä jokin lähtee pois tai mihin jokin menee.
Essiivin pääte on -na tai -nä.
Lapsena asuin Espoossa.
Translatiivin pääte on -ksi.
Hän valmistui mekaanikoksi.
Abessiivin pääte on -tta tai -ttä.
Rahatta on vaikea selvitä.
Komitatiivin pääte on -ine ja omistusliite.
Hän saapui perheineen.
Instruktiivin pääte on -n.
Näin sen omin silmin!
Kun katsomme, miten kaksi (tai monta) asiaa eroaa toisistaan, vertailemme. Adjektiivin vertailussa on kolme muotoa: positiivi - komparatiivi - superlatiivi.
Helsinki on iso kaupunki, New York on isompi ja Mexico City on isoin.
| ! hyvä | parempi | paras |
| ! pitkä | pidempi | pisin |
Suomen kielen verbillä on eri pääte, kun kerromme, kuka tekee jotakin. Perusmuoto on sanakirjassa, se kertoo, mitä joku tekee, mutta ei kerro, kuka tekee. 'minä nukkua' ei ole hyvää suomea.
| Minä istun | Me istumme |
| Sinä istut | Te istutte |
| Hän istuu | He istuvat |
| Se istuu | Ne istuvat |
| menin | menimme |
| menit | menitte |
| menivät | menivät |
Persoonapääte on aina sama (minä -n, sinä -t), vaikka aikamuoto olisi eri.
-vat ja -vä on sama pääte, mutta vokaaliharmonian takia joskus tulee a-, joskus ä-.
Myö ei-sana on suomen kielessä verbi. Silllauml; on samanlaiset persoonapäätteet kuin muillakin verbeillä
| Minä en | Me emme |
| Sinä et | Te ette |
| Hän ei | He eivät |
Suomen kielessä on kuusi erilaista verbiryhmää. Kun tiedät, mikä verbin perusmuoto on, osaat tehdä kaikki verbin eri muodot. Ryhmät 1 - 4 ovat hyvin yleisiä, ryhmä 5 on melko pieni ryhmä ja ryhmä 6 on hyvin pieni.
asu/a
syö/dä
men/nä
pela/ta
tarvi/ta
vanhe/ta
Suomen kielessä ei ole omaa aikamuotoa verbille, joka tapahtuu myöhemmin. Tällainen täytyy kertoa jollakin muulla tavalla. Kieliopissa 'preesens' on aikamuoto, joka tapahtuu nyt, yleensä tai myöhemmin. Lause 'Minä rakastan sinua' voi tarkoittaa, että rakastan nyt, rakastan aina tai rakastan myöhemmin, kun tunnen sinut paremmin. Aikasana (nyt, huomenna, ensi viikolla) lauseessa kertoo, mitä aikaa tarkoitetaan.
Imperfekti on muoto, joka kertoo, että jotakin tapahtui aikaisemmin, mutta nyt se on loppunut. Imperfekti voi myös kertoa, että tekeminen on valmis.
Myönteisen imperfektin tunnus on i-. Kielteisen imperfektin tunnus on -nut tai -nyt. Kielteinen imperfekti on liittomuoto, eli siinä on ei-verbi ja -nut-muoto yhdessä. Tämä -nut-muoto on partisiippi ja sitä käytämme monella tavalla.
i| lähden | lähdin |
| lähtee | lähti |
| luen | luin |
| lukee | luki |
| Kaikki VT 3 ja VT 5 verbit | |
| menen | menin |
| menee | meni |
| tulen | tulin |
| opiskelee | opiskelin |
| tarvitsen | tarvitsin |
| häiritsee | häiritsi |
| sama aste kuin preesens | |
| hän | vain 1 -i |
| se |
-si-| haluta | (haluan) |
| halusin | |
| siivota | (siivoan) |
| siivosin | |
| korjata | (korjaa) |
| korjasi |
| + i- | katsoo | katsoi |
| puhun | puhuin | |
| kysyn | kysyin |
| - a +i | matkustan | matkustin |
| - a +i | käytän | käytin |
| a o+i |
annan | annoin |
| sataa | satoi |
| vie | vei |
| tuo | toi |
| syö | söi |
| käy- | kävi- |
EI + partisiippi
partisiippi on verbimuoto, sen tunnus on -nut tai -nyt (-sut, -syt/ -lut, -lyt/ -rut, -ryt) -nnut tai -nnyt
ei on myös verbi, sillä on persoonapääte:
| minä | en |
| sinä | et |
| hän | ei |
| me | emme |
| te | ette |
| he | eivät |
Yksikkö: ota perusmuoto, ota perusmuodosta viimeinen vokaali pois, lisää -nut tai -nyt
Monikko: -neet
Yksikkö: ota perusmuoto, kaksi viimeistä kirjainta pois, lisää -nut tai -nyt
Monikko: -neet
Yksikkö: ota perusmuoto, kaksi viimeistä pois, sitten pääte, joka alkaa samalla kuin sana loppuu
Monikko: -ut -eet, -yt -eet
Yksikkä: ota perusmuoto, kaksi viimeistä pois, lisää -nnut tai -nnyt
Monikko: -nneet
Yksikkö: ota perusmuoto, kaksi viimeistä pois, lisää -nnut tai -nnyt
Monikko: -nneet
Perfekti on aikamuoto, joka kertoo, että jotakin on tapahtunut ennen ja se ei ole vielä kokonaan loppunut. Myönteinen perfekti tehdään olla-verbin preesensillä ja partisiipilla. Kielteinen muoto on ei-verbi, ole-muoto ja partisiippi.
Esim. 'minä olen lukenut' kertoo, että luin ja jatkan lukemista tai että luin ja siksi nyt tiedän jotakin.
Usein perfekti-lauseessa on sana 'joskus, silloin tällöin, usein, aina, ei koskaan, ei vielä'.
Imperfektiä ja perfektiä suomen kielessä on paljon, mutta pluskvamperfekti on melko harvinainen, varsinkin puhekielessä.
Pluskvamperfekti on muuten samannäköinen kuin perfekti, mutta olla-verbi on imperfektissä. Se kertoo, että jotakin tapahtui ensin, sitten se loppui (ja sen jälkeen tapahtuu jokin uusi asia).
Esim. Minä olin syönyt, kun isä tuli kotiin.
Imperatiivi on käskymuoto. Puhuja haluaa, että joku tekee jotakin. Jos haluan, että koira istuu, sanon: Istu! Imperatiivi on melko epäkohtelias muoto, siksi sanomme mieluummin: Istu, ole hyvä! Istu, ole kiltti! Istuisitko! Istuhan!
Imperatiivi voi olla yksikössä tai monikossa. Yksikkömuoto tehdään minä-muodosta: (minä) 'istun' ja siitä otetaan -n pois. Monikkomuoto tehdään perusmuodosta niin, että otetaan pääte pois ja lisätään -kaa tai -kää. Verbityypin 4 ja 5 pääte on -tkaa tai -tkää.
Esim.
| lukea | : | lukekaa |
| syödä | : | syökää |
| mennä | : | menkää |
| pelata | : | pelatkaa |
| punnita | : | punnitkaa |
Passiivi on muoto, joka kertoo, että ihmiset tekevät jotakin. Jos lauseessa on passiivi, tekeminen on tärkeää, ei se, kuka tekee. Esim. 'Suomessa juodaan paljon kahvia'. Passiivin tekijä on aina ihminen, ei eläin. 'Pihalla haukutaan' ei ole hyvää suomea, jos lauseessa haukkuu koira.
Konditionaali on verbimuoto, joka kertoo, että jotain tapahtuu, jos. Se voi myös kertoa, että puhuja ehdottaa tai toivoo jotakin. Konditionaalin tunnus on -isi-, joka tulee vartalon jälkeen, mutta ennen persoonapäätettä.
Kolmas infinitiivi on verbimuoto. Sen tunnus on -ma-, mutta sen jälkeen tulee vielä toinen pääte. Kolmas infinitiivi on muoto, jossa tapahtuu kaksi asiaa. Jos sanomme 'Menen lukemaan', se tarkoittaa, että ensin menen ja sitten (istun alas ja) luen. 'Olen lukemassa' tarkoittaa, että olen jossakin ja luen samaan aikaan. 'Tulen lukemasta' tarkoittaa, että ensin luin, sitten lopetin ja nyt tulen pois.
Suomessa käytämme paljon kolmannen infinitiivin muotoja, myös puhekielessä.